Elämän makua Saimaalta: Etelä-Savon maakuntapäivää vietetään 9.5.

Elämän makua Saimaalta: Etelä-Savon maakuntapäivää vietetään 9.5.

Etelä-Savon maakuntapäivää juhlistetaan 9. toukokuuta. Samana päivänä vietetään vuosittain EU:n jäsenvaltioissa Eurooppa-päivää, joka on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä. Maakuntapäivän ja Eurooppa-päivän tapahtuma järjestetään Mikkelissä Kenkäverossa tiistaina 9.5. klo 12-15.00. Tänä vuonna maakuntapäivässä tuodaan esiin erityisesti Etelä-Savon ja Saimaan alueen ruokaperinteitä ja ruokamatkailua. Kaikki eteläsavolaiset ovat tervetulleita mukaan juhlistamaan maakuntapäivää.

- Maakuntapäivän tarkoituksena on vahvistaa Etelä-Savon identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Maakuntaliitto haluaa tapahtuman kautta nostaa esiin maakuntaa yhdistäviä piirteitä ja niitä asioita, joista meidät tunnetaan, kulttuuriamme ja vahvuuksiamme, sanoo Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.

Maakuntapäivän avaa Saimaan ruokapääkaupunkititteliin liittyvät juhlallisuudet. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, hankejohtaja Sari Kaasinen ja hankeasiantuntija Anu-Anette Varho julkistavat Taste Saimaa -yrityspartnerit, joille luovutetaan Taste Saimaa Partner -tunnukset.

Ruuan alkuperämerkeistä ja EU-nimisuojatuotteista sekä niiden hyödyntämisestä ruokaviennissä kertoo erikoissuunnittelija, tutkija Marjo Särkkä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Elämästä Saimaalla tarinoin ja kuvin kertovat Asta Aalto ja Ilkka Arvola Uhkua Oy:stä.
Savolaista herkkua eli musiikillisen esityksen sketsiviihteellä höystettynä tarjoilee musiikkiteatteriyhdistys Waulinko.
Paikalla Kenkäverossa ovat Savon Martat ajankohtaisella ja kiinnostusta herättäneellä Kotivara-näyttelyllään. Lisäksi esittäytyvät D.O. Saimaa -alkuperämerkki omalla infopisteellään sekä maakuntaliiton Europe Direct -tiedotuspiste.

Tapahtuman tarkempi ohjelma löytyy täältä.

Taste Saimaa -verkosto tuo yhteen ruuantuottajia ja matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä

Taste Saimaa Partner -mallissa yritys pääsee osaksi Saimaan alueen ruoka- ja matkailutoimijoiden verkostoa ja saa käyttöönsä siitä kertovan tunnuksen.
Taste Saimaa -verkosto tuo yhteen Saimaan alueen Karelia á la Carte ja D.O. Saimaa -alkuperämerkit ja niitä hyödyntävät yritykset.

- Taste Saimaa Partner -tunnus viestii tuotteista tai palveluista, joiden tuotannossa painotetaan laatua, paikallista yhteistyötä, vastuullista toimintaa ja paikallisten raaka-aineiden käyttöä sekä tuodaan esiin paikallista kulttuuria. Tavoitteena on muodostaa monialainen pienten ja keskisuurten toimijoiden verkosto, jolle voidaan tarjota yhteistyötilaisuuksia, monipuolista koulutusta sekä uuden toiminnan pilotointia, kuvaa hankejohtaja Sari Kaasinen.

Taste Saimaa -verkostoon on ilmoittautunut ensimmäisessä vaiheessa 45 yritystä Etelä-Savosta, Etelä-Karjalasta ja Pohjois-Karjalasta. 

Etelä-Savossa Taste Saimaa Partner -tunnus jaetaan maakuntapäivän yhteydessä 21 yritykselle. 
Kesän jälkeen verkostoa päästään kasvattamaan laajemmalla haulla, jossa hakijoiksi toivotaan ruuantuottajia, matkailu- ja ravintola-alan sekä luovien alojen yrityksiä.

Taste Saimaa Partner -malli on kehitetty yhteistyössä D.O. Saimaan, Karelia á la Carte -ruokamatkailuverkoston, Saimaa Geoparkin ja ProAgrian kanssa. Tunnusta ja toimintaa hallinnoi ja koordinoi Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -hanke.


Lisätietoja:

Heidi Miettinen
Viestintäpäällikkö, Etelä-Savon maakuntaliitto
P. 040 624 0624, heidi.miettinen(at)esavo.fi

Anu-Anette Varho
Hankeasiantuntija, Etelä-Savon maakuntaliitto
P. 040 673 7507, anu-anette.varho(at)esavo.fi

Pentti Mäkinen
Maakuntajohtaja, Etelä-Savon maakuntaliitto
P. 050 500 2584, pentti.makinen(at)esavo.fi

Tilaa uutiskirje

Haluatko pysyä kartalla Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuoden rakentamisessa? Tilaa uutiskirjeemme!