Saimaalle voitto kansainvälisessä Food Film Menu –kilpailussa

Saimaalle voitto kansainvälisessä Food Film Menu –kilpailussa

Taste Saimaa voitti Food Film Menu 2022 -kisassa Potential/Candidate World Regions of Gastronomy - Europe –sarjan. Harri Säynevirran kesäkuussa kuvaamalla videolla kansainvälinen tuomaristo vierailee Saimaan seudulla ja tutustuu saimaalaiseen ruokakulttuurin ja toimijoihin. Vuosittain järjestettävällä Food Film Menu –kisalla halutaan lisätä tietoisuutta kulttuurien ja ruokien moninaisuudesta ja näin edistää yhteisöjen hyvinvointia ja kestävää kehitystä. 

Lausunnossaan tuomaristo kehui erityisesti videon kauniita kuvakulmia, liikettä ja klippejä jotka maalaavat upean kuvan Saimaan seudusta. Erityishuomiota sai kuvaustilanteiden luonnollisuus, sillä videota ei ollut lavastettu. Varsinkin ruokakuvat ovat tuomariston mukaan erinomaisia. "Videosta välittyy kepeä, kutsuva, ystävällinen ja kaunis ympäristö" toteaa arvioitsija Robert Ngoun. 

Merkittävä etappi kohti Saimaa European Region of Gastronomy -tunnustusta 

Kilpailuun osallistuminen on osa Saimaan matkaa kohti European Region of Gastronomy –statusta ja juhlavuotta 2024. Tunnustuksen on myöntänyt vuodesta 2016 alkaen eurooppalaisille alueille International Institute of Gastronomy, Arts, Culture and Tourism –organisaatio. Saimaa on parhaillaan kansainvälisen raadin arvioinnin kohteena, ja tietoa hyväksynnästä odotetaan lokakuussa 2022. Sama organisaatio myöntää myös Food Film Menu –palkinnon.  

Taste Saimaa / Saimaa European Region of Gastronomy Management Project 2022-2023 -hankkeen johtaja Sari Kaasinen pitää voittoa merkittävänä tunnustuksena Saimaan ruokakulttuurin kehitykselle. “Voitto tässä kisassa ilahduttaa paljon, sillä olemme vasta alkumetreillä kansainvälisten verkostojen luomisessa ja näkyvyydessä. Saimaan alueen ruokakulttuuri tunnistetaan hyvin erityiseksi puhtaiden raaka-aineiden, aitojen makujen, kasvuolosuhteiden ja vahvan perinteemme ansiosta. Tämä voitto on hieno lähtölaukaus status-vuodelle 2024!” 

Palkintoja jaettiin kymmenessä eri kategoriassa, joista valitaan yleinen voittaja yleisöäänestyksellä. Yleisöäänestys on käynnissä perjantaihin 30.9. saakka osoitteessa: https://igcat.org/food-film-menu-2022/ 

Taste Saimaan voittajavideo: https://youtu.be/uzI4oHBTAL4 

Lisätietoja: Sari Kaasinen, hankejohtaja, +358 40 636 1469, sari.kaasinen@esavo.fi 

Kuva: Videolla kansainvälinen tuomaristo vieraili muun muassa Hotelli Punkaharjussa. Kuvassa vasemmalta raadin jäsenet Omar Valdez, Jaume Gomila, Morana Polovic, Taste Saimaan Anu-Anette Varho ja Sari Kaasinen, Hotelli Punkaharjun Saimi Hoyer ja IGCAT -järjestön presidentti Diane Dodd.  Kuvaaja Harri Säynevirta.

___

Saimaan alueesta on kehittymässä yksi Euroopan ruoka- ja kulttuurimatkailun keskus. European Region of Gastronomy on kansainvälisesti arvostettu tunnustus, jota on myönnetty 2016 lähtien yhdelle tai useammalle eurooppalaiselle alueelle. Statuksen myöntää International Institute of Gastronomy, Arts, Culture and Tourism –organisaatio. Tavoitteena on nostaa Saimaan alue Lapin ja Helsingin rinnalle kansainvälisesti kiinnostavaksi matkailukohteeksi, ruoka ja kulttuuri keskiössä. 

Valmistautumista kohti juhlavuotta 2024 tehdään Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntien laajalla ylimaakunnallisella yhteistyöllä. Valmisteluhanketta rahoittavat myös alueen kaupungit, kaikkien maakuntien kauppakamarit, Lake Saimaa Ry, Visit-organisaatiot ja oppilaitokset. Saimaa European Region of Gastronomy Management Project 2022-2023 -hanketta hallinnoi Etelä-Savon maakuntaliitto. Lisätietoja valmisteluhankkeesta ja toimenpiteistä: https://tastesaimaa.fi/ 

Tilaa uutiskirje

Haluatko pysyä kartalla Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuoden rakentamisessa? Tilaa uutiskirjeemme!