Melankolian voima ja kauneus

Melankolian voima ja kauneus

Elämä on kaunis matka. Konsertissa tehdään matka laulun, bandoneonin ja sähköistetyn viola da gamban voimin. Soittimia kuullaan uniikilla tavalla sähköisten efektien avulla ja improvisoiden. Luvassa on meditatiivinen matka suomalaisen tangon kauneuden ytimeen – matka melankolian jännitteeseen, jossa väreilevät suru, haltioituminen ja kaipuu. Myös elämän riitasoinnut ovat läsnä.

Henrik Sandås on bandoneontaiteilija jonka ohjelmistoon mahtuu argentiinalaisen tangon ja tango nuevon ohella barokkiajan musiikkia, uutta taidemusiikkia sekä improvisaatiota. Hänen omakohtainen, kokeva ja kertova lähestymistapa musiikkiin on herättänyt ihastusta ympäri Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa.

Gambisti Mikko Perkola on konsertoinut ja levyttänyt kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa ja konsertoi säännöllisesti Gramophone-palkitun Phantasm-yhtyeen kanssa. Perkolan laaja-alainen työskentely sisältää yhteistyötä monien alojen taiteilijoiden kanssa sekä musiikin tekemistä soittamalla, säveltämällä ja laulamalla vanhasta musiikista multimediaan ja sooloesityksiin sähköistetyllä gamballa.

Laulajana esiintyy Joroisten Musiikkipäivien taiteellinen johtaja Jussi Merikanto. Merikanto on laulanut solistina Suomen Kansallisoopperaassa vuodesta 2009 alkaen ja vieraillut mm. Savonlinnan oopperajuhlilla useina vuosina eri oopperoissa. Oopperarooliensa lisäksi Merikanto on esiintynyt lukuisissa kirkollisissa teoksissa ja lied-resitaaleissa Suomessa ja ulkomailla.

Konsertti pidetään Putkisalon kartanossa. Ennen konserttia ja väliajalla palvelee romanttinen viinibaari ja kahvio. Voit varata pöydän etukäteen suoraan kartanosta: 050 3405130. Konsertin jälkeen on mahdollisuus ostoksiin Putkisalon kartanon lammastilan puodissa. Ovet konserttin avataan klo 14.

Voit yhdistää tähän konserttiin risteilyn. Lippupisteessä on tarjolla konsertti + risteily -pakettilippu, joka sisältää risteilyn Savonlinnasta Putkisaloon, konserttilipun ja paluukuljetuksen Savonlinnaan bussilla. M/S Katrilli lähtee Savonlinnan kauppatorilta klo 11.30. Voit nauttia laivalla lounaan (ruokailu ei sisälly risteilyn hintaan). Lounas pyydetään varaamaan etukäteen Piia Kinnuselta, puhelin 044 517 3040. Lounaan hinta 17,50 € sisältää alkusalaatin, lämpimän ruoan ja jälkiruokakahvin pienen makean kera. Risteily toteutetaan yhteistyössä Blue Lake Cruises Oy:n kanssa.

Laiva saapuu Putkisalon kartanon laituriin klo 14. Laiturilta on kartanolle matkaa noin yksi kilometri. Voit kulkea matkan jalkaisin ihastellen idyllistä maalaismaisemaa. Tarjolla on myös kyyti traktorivaunulla, jolloin kävelymatkaa jää n. 300 metriä. Tarvittaessa järjestetään kyyti koko matkalle. Paluumatkalle Savonlinnaan lähdetään n. klo 17.30. Bussimatka kestää noin puoli tuntia.

Tapahtuman ajat

21. heinäkuuta 2024, klo 15:00 - 17:00

Tapahtumapaikka

Putkisalon Kartano, Putkisalontie 172, 58900 Rantasalmi

Seuraavat tapahtumat

Tilaa uutiskirje

Haluatko pysyä kartalla Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuoden rakentamisessa? Tilaa uutiskirjeemme!