Hankearkisto

Seuraavat jo päättyneet hankkeet tukivat Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuoden tavoitteita itäisen Suomen elinvoimaisuuden, kulttuurin, gastronomian ja matkailun kehittämiseksi. 

Kontiolahden matkailuekosysteemin kansainvälistymishanke

Kontiolahden matkailuekosysteemin kansainvälistymishanke on toiminnassa 1.9.2023 - 31.12.2025. Hanke mahdollistaa merkittävän kansainvälisen kasvun sekä alueen matkailuyritysten kansainvälisen osaamisen lisääntymisen hankkeen toiminnan vaikutuksesta. Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on panostaa merkittävästi resursseja hakijalle ja Kontiolahden kunnalle kokonaan uudelle toimintamallille: kansainvälisen matkailuekosysteemin kehittämiselle.

Lue lisää

BASCIL Kestäviä ruokamatkailun palveluratkaisuja lähiruoantuottajille

Lähiruoantuottajat tarvitsevat innovatiivisia ja käytännönläheisiä ratkaisuja ruokamatkailun palvelusuunnitteluun, joka vastaa kuluttajien erityistarpeisiin ja odotuksiin pandemian jälkeisellä aikakaudella.

Lue lisää

Creative Saimaa - Matkailun ja luovien alojen klusteri

Matkailun ja luovien alojen klusteri halutaan perustaa vahvistamaan yhteistyötä niillä aloilla, joita Savonlinnan kulttuuripääkaupunkihanke ja European Region of Gastronomy -hanke ovat yhdistäneet Saimaan alueen yhteistyöhön.

Lue lisää

D.O. Saimaa - 100% hyvää Saimaan seudulta

D.O. Saimaa on Suomen ensimmäinen, alueellinen alkuperä- ja laatumerkki. Merkin sloganissa mainittu hyvä tarkoittaa paitsi korkeaa laatua, myös positiivista vaikutusta ympäristöön, kulttuuriin, alueen elinvoimaisuuteen ja yhteiskuntaan. D.O. Saimaa -merkittyjä tuotteita tai raaka-aineita käyttävät kuluttajat, ravintolat ja jälleenmyyjät tietävät tekevänsä hyvän, eettisen ja vastuullisen valinnan. Saimaa lukeutuu Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin brändeihin. D.O. Saimaa –merkki tuotteessa viestii niin kansainvälisille matkailijoille kuin paikallisille kuluttajillekin tuotteen olevan Saimaalta kotoisin, laadukas ja puhdas. D.O. Saimaa –tuottajat, jatkojalostajat ja jälleenmyyjät liputtavat paikallisen ja korkealaatuisen tuotannon puolesta.

Lue lisää

Elintarvike- ja luonnontuotealan tuotteita vientimarkkinoille - KareliaBite

Elintarvike- ja luonnontuotealan KareliaBite -vientimarkkinaprojektin päätarkoituksena on Pohjois-Karjalan elintarvike- ja luonnontuotealan yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen.

Lue lisää

Erityiseksi todettu

Hankkeen tavoitteena on lisätä ravintoloiden, vähittäiskaupan, ammattikeittiöiden ja matkailuyritysten tietoisuutta EU:n nimisuojajärjestelmästä. Lisäksi tavoitteena on aktivoida uusia hakijaryhmittymiä ja saada siten uusia nimisuojatuotteita Suomeen. Hankkeessa järjestetään tiedottamista, neuvontaa sekä käytännön ohjausta nimisuojauksen hyödyntämiseen ja uusien hakemusten tekemiseen.

Lue lisää

GEOfood -Saimaa Geoparkin ruokamatkailun kehittäminen

GEOfood -Saimaa Geoparkin ruokamatkailun kehittäminen -hankkeessa rakennetaan alueellista lähiruokabrändiä, lisätään yritysten valmiuksia palvella kansainvälisiä ja kotimaisia matkailijoita ja tehdään näkyväksi vastuullisuuden näkökulma ruokamatkailussa. Hankkeen tuloksena Saimaa Geoparkin alueelle syntyy GEOfood-brändi. Alueen geologinen perintö liitetään lähiruuan tarinaan ja tämä tuotteistetaan. Alueen ruokamatkailupalvelujen näkyvyys lisääntyy ja yritykset saavat uusia toimintamalleja sekä työkaluja toimintansa kehittämiseen. Ruokaketjun eri osa-alueiden toimijoiden ja matkailuyritysten välinen yhteistyö kehittyy.

Lue lisää

KISMET - Sustainable food environments

Hankkeessa kehitetään kestävämpiä ruokajärjestelmiä yhdessä 13 kansainvälisen partnerin kanssa. Hankkeen tuloksena kehittyy Kestävien Ruokajärjestelmien Kehittämisohjelma (Enabling Programme for Sustainable Food Environments), mikä sisältää joukon konkreettisia työkaluja kestävyyden edistämiseksi hallinnon, kysynnän ja tuotannon näkökulmista.

Lue lisää

Kestävyyttä edistävien muutoselämysten liiketoiminnalliset mahdollisuudet matkailualalla

Muutosmatkailun keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa muutosta aiheuttava tai jopa elämää muuttava kokemus tai elämys, jolla on pysyvä vaikutus henkilön ajatteluun, elämäntapaan ja jopa elämänlaatuun. Käytännössä kokemus tai elämys voi opettaa matkailijaa.

Lue lisää

Kulttuurin unelmavuosi 2023

Joensuun kulttuurin unelmavuoden päätavoitteet ovat kulttuurin vahvistaminen, kulttuuri-, taide ja tapahtuma-alan elinvoimaisuus sekä hyvinvoinnin lisääminen alueella.

Lue lisää

Lake Saimaa 2.0 -hanke

Lake Saimaa 2.0 -hankkeen päätavoitteena on kehittää Saimaan aluetta merkittäväksi kansainväliseksi kohteeksi, joka palvelee matkailijoita ympärivuotisesti.

Lue lisää

Lake Saimaa 2.0 – matkailutuotteilla kansainvälisille markkinoille

LakeSaimaa 2.0 - matkailutuotteilla kansainvälisille markkinoille nostaa alueen matkailutarjontaa uudelle tasolle kehittämällä yrityksien liiketoimintaa ja saattamalla aluetarjonnan kansainvälisten matkanjärjestäjien ja matkailijoiden tietoisuuteen.

Lue lisää

Lappeenrannan kulttuurin unelmavuosi 2024

Lappeenrannan kulttuurin unelmavuosi on kulttuurin monimuotoisuutta juhliva yhdessä tekemisen vuosi. Se nostaa esille paikallisia taiteentekijöitä ja kulttuuritoimijoita ja kannustaa kaupunkilaisia kulttuurin pariin. Teemavuosi vahvistaa kulttuuria elinkeinona ja luo pohjaa tapahtuma-alan kasvulle. Kulttuuri lisää hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Lue lisää

Luontokohteiden kulttuuriperinnöstä vetovoimaa rajaseudun matkailuun

Luontokohteiden kulttuuriperinnöstä vetovoimaa rajaseudun matkailuun -hankkeen tavoitteena on vahvistaa luontoon ja kulttuuriin liittyvän liiketoiminnan elinvoimaisuutta ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Lue lisää

Lähiruokaretki

Hankkeen aikana muodostetaan erilaisista ruokaan liittyvistä palveluista matkailijoita kiinnostava kokonaisuus ja tuodaan Pohjoisen Saimaan aluetta paremmin esiin ruokamatkailukohteena. Yhteistyö ja verkostoituminen kuuluvat hankkeen tärkeimpiin tavoitteisiin - samalla lisätään alueen toimijoiden tunnettuutta sekä muiden toimijoiden että matkailijoiden keskuudessa.

Lue lisää

Paikallisten ruokatuliaisten tuotteistaminen

Hankkeessa tuetaan paikallisiin raaka-aineisiin, kulttuuriin ja tarinoihin pohjautuvien ruokamatkamuistojen tuotekehitystä Etelä-Savon ja Kymenlaakson harvaan asutulla maaseudulla.

Lue lisää

Pohjois-Karjalan maakuntapäivä

Vuonna 2024 maakuntapäivä on lauantaina 31.8. Maakuntapäivän teema on Makujen Pohjois-Karjala.

Lue lisää

Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia

Hankkeen tavoitteena on tehdä Liperistä, Heinävedestä ja Rääkkylästä yhdessä kiinnostava ja näkyvä vastuullisten matkailupalveluiden tuottaja Saimaan vesialueella, osana Lakeland-matkailualuetta. Hankkeessa kehitetään kunnat yhdistävä matkailureitistö ja tuotteistetaan alueesta matkailumarkkinoille houkutteleva kokonaisuus ja tuodaan se näkyväksi kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille.

Lue lisää

Ruokamaakunta Nyt! - 11 000 vuotta eteläkarjalaista gastronomiaa jatkuvassa kattauksessa

Hanke tähtää Etelä-Karjalan nostamiseen kiinnostavaksi ruokamatkailukohteeksi hyödyntämällä historiatietoa maakunnan ruokaperinteistä kivikaudelta nykyaikaan.

Lue lisää

Ruokatuotteista boostia –kehittämisen välineitä mikro- ja pk-yrityksille

Hanke lisää ruoka- ja ravitsemispalvelualan yritysten osaamista oman palvelutarjontansa arviointiin, kehittämiskohteiden löytämiseen ja kehittämisprosessin toteuttamiseen.

Lue lisää

Saimaa Skill Share Lab -esiselvityshanke

Saimaa Skill Share Lab -esiselvityshankkeen tavoitteena on edesauttaa koronasta kärsineiden luovien alojen elpymistä ja luoda uusia ansaintamalleja.

Lue lisää

Saimaa lautasella

Saimaa lautasella -hanke tukee Savonlinnan seudun elinkeinoelämän monipuolistamista hyödyntämällä alueen ruokaan ja ruokamatkailuun liittyvää potentiaalia. Tavoitteena on korostaa alueen erityispiirteitä, kuten wildfood, Puruveden muikku sekä lähituottajien puhtaat ja terveelliset raaka-aineet. Hankkeessa pyritään luomaan uudenlaista, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää liiketoimintaa alueelle

Lue lisää

Saimaan matkailuun kilpailukykyä ja uudistumista kulinarististen elämysten ja verkostojen avulla (SAKU) -hanke

Hankkeessa kehitetään Saimaan alueen matkailuyrittäjien verkostoitumista, selviytymiskeinoja, toimintatapoja ja matkailupavelutarjontaa nykyisessä, heikentyneessä markkinahäiriötilanteessa.

Lue lisää

Seikkaillen Saimaalle - matkailun kehittämis- ja investointihanke

Hankkeessa kehitetään Juvan matkailuliiketoiminnan toimintaympäristöä ja siihen liittyviä infrastruktuuripalveluita. Kehittäminen tapahtuu luonto- ja aktiviteettimatkailun, esteettömyyden ja saavutettavuuden näkökulmasta.

Lue lisää

Syyään ja saunotaan!

Hankkeella vahvistetaan yhteistä tarinaa tunnistamalla oman ruoka- ja kulttuuriperinnön erityispiirteet. Hankkeen aikana selvitetään paikallisten ruoka-, kulttuuri- ja matkailutoimijoiden uusia yhteistyömahdollisuuksia ja kumppanuuksia.

Lue lisää

Työntekijöitä ja matkailijoita Pohjois-Karjalaan 2022-2023

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto kehittää hankkeessa alueen yritysten rekrytointiosaamista ja työnantajamielikuvaa tavoitteena saada maakuntaan osaavaa työvoimaa yritysten kilpailukyvyn varmistamiseksi.

Lue lisää

Visit Saimaa 2.5

Visit Saimaa 2.5 -hankkeen tavoite on nostaa Saimaa merkittäväksi kansainväliseksi matkailudestinaatioksi Helsingin ja Lapin rinnalle.

Lue lisää

Voiman merkit Etelä-Karjalassa

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa pk-yritysten kilpailukykyä erityisesti elintarvike- ja ruokamatkailualan yritysten osalta ja löytää ratkaisuja sekä uusia mahdollisuuksia tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Haluatko pysyä kartalla Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuoden rakentamisessa? Tilaa uutiskirjeemme!